Viikon terveiset

 

Hyvää heinäkuun puoliväliä!

Ekokahvilan heinäkuun kolmas viikko alkaa olla lopuillaan. Tämän viikon olemme viettäneet helteisissä säissä. Onneksi Ekokahvilaan on päässyt lepäämään polttavalta auringolta. Hittituotteitamme ovat olleet mm. viilentävä hedelmäsalaatti sekä raikkaat ja vegaaniset Paulig Frezza -jäälattet.

Tuotteitamme nauttiessa myös omatunto saa levätä, sillä niitä valitessa pyrimme tekemään mahdollisimman eettisiä valintoja. Esimerkiksi Frezza -jäälattet on tuotettu UTZ-sertifioidusta kahvista. UTZ-sertifiointi tarkoittaa sitä, että tuote on valmistettu vastuullisesti jo tiloilta lähtien ottaen huomioon ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin. Kannattaa aina valita vastuullisesti ja luonnonmukaisesti tuotettua kahvia varmistaakseen, ettei sitä tuottaessa ole käytetty ympäristölle myrkyllisiä torjunta-aineita tai hakattu sademetsiä.

Sademetsät ovat elinehto elämälle. Ne hillitsevät ilmastonmuutosta sitomalla hiilidioksidia itseensä. Lisäksi me tuottava happea ja ovat koti miljoonille eläin- ja kasvilajeille. Kannustamme sinuakin valitsemaan viisaasti – yhdessä voimme taistella ilmastonmuutosta ja luonnon tuhoutumista vastaan!

Terveisin Ekokahvilan nuoret