Viimeisen viestintäkesätyöviikon viikkokatsaus

Tässä artikkelissa käyn läpi viimisen viikon ohjalmasta sekä sen mikä meidän mielestä oli parasta tässä viikossa ja kuukaudessa.

Maanataina meidän piti olla Oodissa, mutta oltuamme siellä vain hetken siellä alkoi soimaan piinallinen palohälytys ja toistuvasti sama automaattinen kuulutus. Ani ehdotti, että ehkä meidän oli järkevintä lähteä käymään vaikka Fallkullan kotieläintilalla Me-valokuvanäyttelyssä. Niinpä me lähdettiin  P-junalla kohti malmin asemaa, kunnes kannelmäen kohdalla tajusimme, että juna kiertäisi liian pitkän matkan, joten jäimme pois ja menimme vaihtamaan toiseen junaan pasilan asemalle.

Fallkullassa me käytiin ekana kahvilla ja pidettiin lounastauko. Sen jälkeen me katsottiin valokuvanäyttely jonka jälkeen minä ja Ani lähdettiin katsomaan eläimiä, kun muut vielä viimeisteli lounastaan. Nähtiin possuja ja kaneja ja sen jälkeen päästiin Anin kanssa kananhäkkiin silittämään ja kuvaamaan kanoja, kukkoja ja tipuja.

 

 

Tiistaina oli meidän ensimmäinen päivä editoimisen parissa Signaalimediassa, Hapessa. Saatiin mainosvideon roughcut valmiiksi ja suuniteltiin vähän seuraavaa päivää. Sitten me mentiin ohjaamon Pride tapahtumaan, jossa sai itse painattaa kangaskassin tai pinssin, valomaalata, katsoa leffaa ja syödä herkkuja.

Keskiviikkona oltiin taas signaalimediassa, ja Kaltun tuli äänittämään kertojan puheen mainosvideota varten, jotta saisimme mainosvideota eteenpäin. Etsittiin ja lisättiin videoon sopiva musiikki. Iltapäivällä käytiin Happi Priden tapahtumassa Signaalimedian alakerrassa, jossa saatiin maalata kangaskassit, tehdä ystävyysnauhoja ja kuunnella musiikkia.

 

Torstai oli viimeinen yhteinen päivä. Oltiin aamu Signaalimediassa ja saatiin mainosvideo valmiiksi, letitettiin toistemme hiuksia ja juteltiin paljon. Lisättiin vielä mainosvideoon tekstitykset. Esitettiin mainosvideo muutamalle Signaalimedian työntekijälle, jotka kehuivat hyvää työtämme. Lähdettiin iltapäiväksi Laajasaloon ympäristötilaan, mutta matkalla käytiin redissä lounaalla. Ympäristötilassa hengattiin ja tehtiin viimiset hommat. Tämän jälkeen hyvästelimme toisemme :(

 

Mikä oli parasta tässä viikossa?

Anton: yhteinen aika

Tara: Ilmaiset tavarat, kangaskassi ja yhteishenki

Kaisa: ryhmähenki ja ryhmätyöskentely + pride tapahtumat

Parasta tässä kuussa?

Anton: yhteinen aika

Tara: työporukka ja se ettei tää työ tuntunut työltä, koska siitä pystyi nauttimaan.

Kaisa: ryhmä ja se, ettei koskaan ollut aamusin sellasta tunnetta, että miks mun pitää taas mennä sinne, vaikka jotkut aamut olikin vähän väsyneenpiä ja teki sen takia mieli vaan jäädä sängyn pohjalle.