Ensimmäinen kesätyöviikko viestintäapulaisena

Työt alkaa!!!

Maanantai aloiteltiin perus tutustumisella ihmisiin, tiloihin ja työtehtäviin. Iltapäivästä lähdimme Kansalaistorille katsomaan Ilmastoveivi 2019 -kampanjan “loppuhuipennusta”. Siellä esiintyivät muun muassa Aarnikotkat. Vaikka en ollutkaan koskaan aikaisemmin kuullutkaan heistä, heidän biisinsä olivat siitä huolimatta aika hyviä.

Tiistai oli sateinen, mutta varsin tapahtumarikas päivä. Kävimme aamulla Helsingin kaupunginmuseossa. Olimme Sandran kanssa ensimmäistä kertaa museossa, mutta Tasnim oli vieraillut siellä jo aikaisemmin. Museosta lähdimme kävelemään kohti Kasvitieteellistä puutarhaa aikeenamme osallistua esittelykierrokselle. Alla oleva kuva on kuitenkin ensimmäinen ja viimeinen, jonka ehdimme ottaa ennen kaatosateen alkua.

Sateen alettua juoksimme lähellä olevaan kahvilaan kuin hirvet ja jäimme sinne vähäksi aikaa suojaan sateelta. Pienen tauon jälkeen lähdimme etenemään strategisesti kohti lähellä olevaa bussipysäkkiä. Saavuimme Oodiin ja jäimme sinne syömään ja keskustelemaan. Lähdimme Oodista kolmeksi Kaupungintalolle jossa osallistuimme palaveriin koskien ensi maanantaina järjestettäviä EU-puheenjohtajakauden avajaisia.

Keskiviikko meni some-esityksen valmistelussa eikä silloin tapahtunut mitään ihmeellistä.

Torstaina tulimme Laajasaloon viimeistelemään Powerpoint-esitystämme, jonka saimme vielä esittää ekokahvilan nuorille. Iltapäivällä menimme Suvilahteen. Siellä pääsimme näkemään ja kuulemaan paljon mielenkiintoista juttua erilaisten tapahtumien järjestämisestä. Tämän jälkeen tutustuimme vielä hieman itse alueeseen.

Perjantai aamuna kävimme Hapessa hakemassa kuvaustarvikkeita tulevia mainosvideon kuvauksia varten. Hapesta saavuimme Laajasaloon kirjoittamaan tätä blogia.

– Onni

Our first week ;)

Maanantai: me tultiin töihin ekaa kertaa ja tutustuttiin toisiimme ja meidän keskustelu jotenkin päätyi siihen, että Jafar siinä remake Aladdinnissa oli hot. Meidän pomo oli kiva ja kertoi meille miten asiat toimii täällä. Ruokatauolla puhuttiin paljon ja sen jälkeen pelattiin lautapeliä, jota ei osattu pelata. Ruokatauon jälkeen puhuttiin lisää siitä mistä tykättiin ja mistä emme. Kello kolme alettiin mennä Oodia päin ja katsottiin ilmastoveivi 2019 kampanja. Jotkut biisit olivat hyviä ja yhen pojan liekkipaita oli todella mielenkiintoinen. Sandra halusi sen paidan.

Tiistai: aloitettiin päivämme Helsingin kaupunginmuseossa. Siellä oli kivaa ja otettiin aika hyviä kuvia. Mentiin sitten kasvitieteelliseen puutarhaan, mutta valitettavasti meidän retki piti leikata koska sade iski ja meidän piti juosta kahvilaan. Kaikki oltiin litimärkiä ja kuivateltiin vessassa… paitsi Onni, koska hän kuulema tykkäsi siitä että oli märkä. Kahvilassa syötiin meidän eväät, minkä jälkeen lähdettiin juoksemaan bussipysäkille. Hypättiin bussiin ja päästiin Oodiin. Siellä syötiin lisää ja Ani näytti meille jotkut diaesitykset. Sen jälkeen mentiin kaupungintalolle. Siellä oli kokous ja melkein nukahdin valojen takia (i know doesn’t make sense). Kokouksen jälkeen otettiin kuva ison Helsingin logon kanssa koska why not?.

Keskiviikko: toimistossa aloitettiin diaesityksen tekoa jonka aiomme esitää ekokahvilalaisille. Myöhemmin aloitettiin kirjoittamaan meidän blogia.

Torstai: Tultiin töihin ja editointiin se meidän diaesitystä toimistossa, kun kello oli 11.00 mentiin esittää meidän diaesityksen ekokahvilalaisille. Esityksen jälkeen mentiin terassille syömään ekokahvilalaisten kahvilassa(kaikki oli eurolla :3). Kahvilan jälkeen mentiin suvilahteen ja siellä me tutustuimme tapahtumantuotantoon ja suvilahden tiloja. Siellä oli korillinen sipsejä, me syötiin ne kaikki XD.

Perjantai: Tänään käytiin signaalimediassa missä mietiskeltiin meidän mainoksen idea (me saatiin aik hauska idea mainokseen). Ennen kun lähdettiin niin haettiin kamat mainosta varten. Mentiin sen jälkeen nuorisotilaan ja siellä ekokahvilalaiset olivat leipomassa keksejä. Saatiin syödä yhet ja ne oli todella makeita :). Nyt kirjoitan blogia loppuun ja päästään tekemään toimistohommia.

– Tasnim

Menoo ja meininkiä.

Oma ensimmäinen kesätyöpäiväni alkoi kivasti kiireellä ja vauhdikkaalla lähdöllä kohti nuorten ympäristötilaa. Onneksi kuitekin ehdin paikalle juuri ajoissa, täsmällisesti klo 10. Työviikko alkoi mukavissa merkeissä teen äärellä keskustellen käytännönasioista, työtiloista ja viikon ohjelmasta. Päästiin tutustumaan toisiimme hyvin jo ensimäisen päivän aikana, ja nyt tiedämmekin jo muun muassa sen, että Tasnimin mielestä Aladdin -elokuvassa esiintyvä Jafar on liian hottis, ja että Onnille maistuu ihan mikä tahansa ruoka. Myöhemmin maanantaina lähdimme vielä tsekkaamaan Ilmastoveivi 2019 -tapahtuman Kansalaistorille hyvin tuulisissa tunnelmissa.

Tiistai olikin sitten oikein tapahtumarikas päivä. Kaupunginmuseossa kiertelyn ja 1000-osaisen palapelin kasaamisyrityksen jälkeen lähdimme kohti Helsingin kasvitieteellistä puutarhaa. Ei me sitten kuitenkaan kovin pitkään kaatosateessa jaksettu seistä, joten suunnattiin kahvitauolle. Päivä jatkui Oodiin yhdessä istuskelemaan ja nauttimaan eväistä. Päivän päätteeksi suuntasimme vielä Helsingin kaupungintalolle kokoustamaan eräästä ensiviikon tapahtumasta, jonne olemme menossa kuvaamaan ja päivittämään somea.

Keskiviikko oli taas rauhallisempi päivä. Aamupäivän teimme etätöitä kotona ja iltapäivän vietimme toimistohommien parissa.

Torstaina pääsimme heti aamupäivällä esittämään tekemämme powerpoint-esityksen ekokahvilan nuorille. Kerroimme hiukan Instagramin sekä Facebookin käytöstä ja Helsingin kaupungin uudesta brändäyksestä. Sen jälkeen pääsimme maistelemaan herkkuja ekokahvilasta Laajasalon kirjaston yhteydessä sijaitsevalle kattoterassille. Päivämme jatkui sitten vielä Suvilahteen. Siellä pääsimme tutustumaan tapahtumatuotantoon ja erilaisiin Suvilahden alueelta löytyviin tiloihin. Söimme myös korillisen sipsejä…

Aamumme alkoi Signaalimediasta, hapen tiloista, missä suunnittelimme tulevaa mainosvideotamme. Kävimme myös tutustumassa tiloihin, joissa meillä on mahdollisuus editoida videotamme. Lähdimme viikon päätteeksi vielä toimistoon Laajasalon kirjaston tiloihin tekemään toimistohommia ja syömään.

– Sandra

Tasnim, Onni ja Sandra