Arkisto

Mikä ihmeen ilmastolakko?

FridaysForFuture on osa Greta Thunbergin aloittamaa kansainvälistä ilmastolakkoliikettä, jonka tavoitteena on saada poliitikot, päättäjät ja aikuiset tajuamaan ilmastokatastrofin laajuus ja toimimaan ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi 1,5 asteen lämpenemiseen esiteolliseen aikaan verrattuna. Greta Thunberg on 16-vuotias Ruotsalainen ilmastolakkoilija, joka aloitti ilmastolakkoilun viime syksynä Ruotsin valtiopäivävaalien aikana ja on siitä asti lakkoilut, joka perjantai ja on onnistunut luomaan kansainvälisen […]

Lue lisää

Ympäristöyksikön RuBu-ehdotukset ovat valmiit!

Minkälainen ympäristötoiminta nuoria kiinnostaa? Ruuti-työpajat järjestettiin lokakuussa kulttuurikeskus Caisassa ja Östersundomissa, vapaaehtoisia nuoria osallistui pajoihin parisenkymmentä. Pajoissa käsiteltiin eniten ääniä ympäristökyselyssä saaneita ehdotuksia, ja alustettiin ylipäänsä Ruuti ja Nuorisoneuvosto toimintaa ennen kuin nuoret rupesivat ideoimaan ja suunnittelemaan toimintaa. Teemoina olivat eläintoiminta, ympäristötapahtumat ja hyväntekeväisyystoiminta Eläintoimintaan ideoitiin mehiläistoimintaa, uhanalaisten lajien pelastamista, itämeri retkiä ja leirejä, työpajoja […]

Lue lisää